Mari Koo: Nuorten netinkäytön myytit murtuvat

Nuoret surffaavat verkossa sujuvan sutjakkaasti, tsekkaavat multimediat eivätkä jaksa lukea tekstejä, löytävät tietoja vanhempiaan paremmin ja haluavat olla toisiinsa yhteydessä verkon yli enemmän kuin muut: näinhän on totuttu sanomaan.
Ei se nyt ihan näin kuitenkaan ole, mikäli on uskominen Laina Heinemannin kirjoitusta CIBERin tekemästä tutkimuksesta Information behaviour of the Researcher of the Future (pdf) , via [...]

Sannamari Ollikkala: Verkostot verkossa

Muutama viikko sitten tapasin suunnitellusti samalla viikolla peräti kaksi tuttua toimittajaa.  Nämä toimittajat kuuluvat omaan ammatilliseen verkostooni.
Kaksi samalla viikolla ja silti kirjoitin “peräti”. Niin tärkeää kuin tiedottajalle onkin pitää verkostonsa kunnossa, niin kovin vähän aikaa sellaiseen “perinteiseen verkostoitumiseen” tuntuu löytyvän. Olisi monenlaisia iltaan ulottuvia tilaisuuksia, mutta menepä niihin perheellisenä. Voisi lähteä lounaalle, mutta kalenteri on [...]

Mari Koo: Vastaamisen taito

Vastaani tuli The New York Timesin artikkeli, jossa yritys nimeltä Target sai huonoa julkisuutta kohtelemalla bloginpitäjää yliolkaisesti. Artikkelissa kerrottiin, kuinka yritys ilmoitti mainoksesta tuohtuneelle blogaajalle, että he eivät osallistu ei-perinteisiin viestintäkanaviin.
Yrityksen pr-osastolta tullut kommentti meni tietysti julki blogiin, ja soppa oli valmis. Yrityksen linjaus herätti tuohtumusta ja päätyi myös “perinteieen” mediaan. The New York Timesin [...]

Mari Koo: Työntekijöiden netti-identiteettiä tarkkailemassa

Erkka referoi PEW Internet & American Life -projektin Digital Footprints -raporttia, jossa on tällä kertaa selvitelty yhdysvaltalaisten netin käytöstä omaan nettinäkyvyyteen liittyviä seikkoja.
Erkka kertoo raportista mm. sen, että viidennes työssäkäyvistä aikuisista ilmoitti työnantajallaan olevan ohjeistuksen siitä, kuinka työntekijöiden on sopivaa esiintyä verkossa.
“- ohjeissa mainitaan myös toiminta henkilökohtaisessa blogissa tai muilla [...]