Taloussanomien päätoimittajana viime vuoden lopulla aloittanut Juha-Pekka Raeste uskoo, että yksi tapa tehdä tulevaisuuden menestyvää nettisisältöä on luoda draamaa. Tällöin nettisaiteilla olisi aineistoa CNN:n tyyliin “5 minuutin päästä kaapatun lapsen äidin haastattelu.”
ProComin vierailulla tänään Raeste toi esiin myös ammattitaitoisen journalismin merkityksen, yhteisöllisyyden ymmärtämistä ja ympäristönäkökulmien huomioimista jutunteossa.
“Mulla on itselläni vakaa käsitys siitä, että isojen mediatalojen saiteista muodostii tv-kanavia vastaavia putkiloita, joiden voima on 2,5 miljoonan kävijän massassa. Se kriittinen massa mahdollistaa myös rahan eli järjevän mainonnan tekemisen. Nettisaiti menevät kävijäohjaukseen, kuten vaikka MTV3:lla, jossa Salkkarit katsova seuraa perään myös uutiset”, Raeste pohti tulevaisuutta.
Taloussanomat siirtyi taannoin nettiin. Nyt julkaisu on taas myös printissä, eli esimerkiksi Metro-lehden tiistain numeroista löytyy Taloussanomien sivut. Tämä on kuulemma herättänyt ihmetystä: ollaan niin digitaalista, mutta silti perinteisessä lehdessä?
“Digitaalisena kustantamona oleminen tarkoittaa myös sitä, että digitaalista sisältöä voi laittaa eri paikkoihin: mobiiliin, televisioon, radioon, tai siitä voi tehdä printtiä. Nyt on päästy siihen tilanteeseen, josta on puhuttu 15 vuotta. Ja kuten kaikki tietävät, niin raha tulee kuitenkin eniten printistä.”
Selvästi kannattava osa Raesteen ohjauksessa olevaa nettisisältöä on Digitoday. Raesteen mukaan kyseessä on “uinuva kultakimpale”: nykyisestä 100 000 viikkokävijästä pyritään 250 000 kävijään.
Raeste uskoi myös esimerkiksi videoiden käytön lisääntyvän. Esimerkkinä hän mainitsi Ilta-Sanomien jääkiekon MM-kisojen aikaan olleen Videotuomarit-konseptin, jossa pikkubudjetilla saatiin yli 20 000 päiväkävijää kerännyttä sisältöä.
Äskettäin tehdyn sivuston uusinta ei onnistunut niin kuin piti. Kävijämäärät tippuivat, ja yhtenä suurena yksittäisenä tekijänä Raeste pitää sitä, että tehtiin IS:n hypertyylikäs ohjausboksi. Sivuilta tuli aiemmin tuli 200 000 viiikkovierailua ja määrä tipahti 120 000 vierailuun: boksi ei siis sopinut IS:n lukijoiden tyyliin. Nyt ohjaukset räätälöidään eri sivustoille omanlaisinaan.
Nettimainokset ovat monelle ärtymyksen aihe. Myös Taloussanomissa on totuttu kuulemaan kielteistä palautetta.
”Mikään ei ole niin ärhäkkä kuin ilmaispalvelun asiakas. Usein vaatimukset tuntuvat melko kohtuuttomilta”, Raeste totesi.
Yksi kysymys käsitteli sitä, ryhdytäänkö toimittajia palkitsemaan “reittaamaan” otsikoista, eli saako toimittaja enemmän palkkaa sen mukaan, mitä enemmän hänen juttuaan klikataan. Raeste totesi, että ei toimittajia, mutta kenties kolumnisteille ja blogien kirjoittajille voidaan antaa bonusta kävijöiden mukaan.
Taloussanomien vierailulle osallistui runsaslukuinen joukko procomilaisia, ja juttua olisi tainnut riittää pidemmäksikin aikaa. Ja puhetta oli tietysti paljon enemmän kuin mitä tähän omaan tekstiini tallensin.
1 Kommentti(a)
Kommenttien RSS Trackback-osoite
Kommentoi

[...] päivin ja öin uutta tarinaa, kunhan vaan hinnasta sovitaan. Sarjabloggaajien aateliin kuuluva Mari Koistinen kertoo Talous-Sanomien päätoimittajan Juha-Pekka Raesteen näkemyksestä, jonka mukaan blogisteilla [...]