Tänään oli illalla ProComin jaostoiminnan tämän vuoden käynnistystilaisuus. Johtokunnan puheenjohtaja Anna Sorainen aloitti tilaisuuden pohtimalla mm. viestintäosaston roolia ja merkitystä organisaatioissa. Hän totesi ajankohtaisiksi asioiksi monimediallisuuden ja yhteisöllisyyden: kohderyhmät sirpaloituvat ja esimerkiksi kansalaisjournalismin kentän ymmärrys vaatii taitoja.
Yhteisöllisyyteen Sorainen liitti myös ProComin toiminnan, mukaan lukien jaosten merkityksen. Jaostoiminnan tilaisuuksissa nimittäin kehitetään oleellisesti sitä yhteisöllisyyttä oman ammattikunnan sisällä.
ProComin jaostoiminta on nyt uudistunut niin, että jaokset perustuvat osaamiseen. Jaoksia on yhteensä kuusi: Jäsenet ja virkistys, Kansainvälinen, Sisäinen viestintä, Verkkoviestintä, Public Relations ja Julkaisut.
Itse päätin osallistua läheisimmäksi kokemaani verkkomaailman ilmiöitä miettivään jaostoon.
Jaostomme pöytäkeskustelussa tuli hyvin konkreettisesti esiin verkkoviestinnän moninaisuutta ja eritasoisuutta eri ympäristöissä. Siinä, missä toisessa firmassa nuoret työntekijät viestivät keskenään Messengerin avustuksella, niin toisessa yrityksessä ei pääse Iltalehden nettisivuille. Ja luonnollisesti tavat viestiä internetin avulla ovat erilaiset. Mutta paljon oli myös yhteistä, ja ajatuksia verkkoviestintään liittyen sinkoili runsaasti.
Verkkoviestintäjaoksemme päätti olla nimensä veroinen ja kokeilla seuraavan tapaamisen sopimiseksi Sumpli.com -palvelua. Sen avulla ei sopivaa aikaa tarvitse etsiä sähköpostirumballa, vaan kukin voi ruksata itselleen ehdotetuista ajoista ne, jotka omaan kalenteriin käyvät.
Jaostoiminnan ja ProComin jäsensivujen kannalta kehitystä tulee tapahtumaan kevään mittaan, kunhan jaosten omat sivut saadaan käyttöön. Niiden avulla on tarkoitus tehostaa viestintää niin jaosten sisällä kuin ulkopuolella: esimerkiksi kaikki ne, jotka ovat mahdollisesti kiinnostuneet verkkoviestintäjaoksen toiminnasta ja ideoinnista, voivat sekä seurata että osallistua jäsensivujen kautta.
Tietysti olisi hienoa, että jos jaosten (muihinkin kuin verkkoviestinnän, tietysti) meininkeihin tultaisiin mukaan runsaasti muutenkin kuin virtuaalisesti: tiedon ja kokemusten vaihto sekä yhteisöllisyys kehittyvät eri tavalla, kun nähdään ja jutellaan.
Toki ihmisten aika on rajallista, ja moni valittelee kiirettään. Poislähtiessäni naulakoilla eräs procomilainen totesi, miten oli mukavaa, kun tällaisessa tapaamisessa pääsi irti niistä arkisista työpohdinnoista, jotka pörräävät päässä muuten jatkuvasti. Eli onhan sekin jo hyvä syy käydä tapaamassa kollegoita.
Ei kommentteja
Ei kommentteja toistaiseksi.
Kommenttien RSS Trackback-osoite
Kommentoi
